11.4.2015

Suklaatäytekakku punaisilla perhosilla

Tänään leivoin Aatelin mallikeittiössä 2 täytekakkua. Pohjat paistoin jo kotona ja täytinkin, koska aika oli rajallinen, eikä pohjan paistumisessa kauheasti nähtävää olisikaan. Yleensäkin teen kakun kolmena eri päivänä. Yhtenä paistan, toisena täytän ja vasta kolmantena kuorrutan. Kunnolla jäähtynyt pohja on helpompi leikata ja kakku on maukkaampi, kun ehtii kunnolla kostua.

Aika kaunis tulisi valkoisella kermavaahdolla ja valkosuklaasta tehdyillä perhosilla. Tai vaikka jos kaikki olisi ruskeasta suklaasta. Vain mielikuvitus on rajana! Mutta tähän kakkuun halusin vähän pirtsakkaa väriä. Muita perhoskakkuja täällä ja täällä ja näköjään täälläkin.

Oli mukava porista leipomisesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa, kiitos kivasta päivästä!


Tehty samalla reseptillä kuin Palmusunnuntain kakku mutta 16 cm vuoan tilalta käytin 24 cm vuokaa.
Korkeusero on melkoinen.
Kakku on helpointa täyttää vuokaan nurinpäin.

Punaisesta Candy Meltseistä pursotettuja perhosia. Kovettumassa kirjan taitteessa, jotta siivet jäävät oikeaan asentoon.
Saman voisi tehdä tietenkin tavallisella suklaalla, tummalla tai valkoisella.


Suklaatäytekakku punaisilla perhosilla

Pohja
  • 150 g voita
  • 150 g tummaa suklaata (sulata voi ja suklaa kattilassa, anna jäähtyä)
  • 1 dl sokeria
  • 5 keltuaista (vatkaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi)
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1/3 dl kaakaojauhetta
  • 1/3 dl perunajauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta (sekoita kuivat aineet ja lisää sokerikeltuaisvaahtoon yhtäaikaa voisuklaan kanssa)
  • 5 valkuaista
  • 1 dl sokeria (vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi ja yhdistä varovasti taikinaan)
Paista 175 C n. 45 minuuttia, vuoan halkaisija 24 cm.

Suklaatäyte
  • 3 liivatetta (liota kylmässä vedessä pehmeäksi)
  • 4 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 200 g vaniljarahkaa
  • 1 rkl vaniljasokeria (lisää rahka ja sokeri)
  • 250 g tummaasuklaata (sulata ja lisää täytteeseen)
  • tilkka vettä (kuumenna ja sulata liivateet siihen, sekoita ohuena nauhana täytteeseen)

Vuoakaan kelmu ja täyte kakku sinne. Kostutus kaakaolla, väliin vadelmahilloa ja suklaatäytettä. Anna hyytyä seuraavaan päivään.

Reunoille
  • 2dl kermaavaahtoa
  • vaniljasokeria
  • punaista väriainetta
Päälle
  • 3/4 dl vispikermaa (kuumenna kattilassa kiehumispisteeseen)
  • 140 g maitosuklaata (lisää paloiteltu suklaa, sekoita että sulaa tasaiseksi, kaada kakun päälle ja anna valua vähän reunoille)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti