14.12.2015

Kasvisvoileipäkakku tähtimuottiin

Tähtimuottiin leivän leikkaaminen kävi yksinkertaisesti muotilla ottamalla. Ihan niin kuin piparkakkua olisi leikannut. Joskus olen leikellyt saksilla palasia, mutta näin oli paljon nopeampaa. Täytteet olivat niin kauniin värisiä, että kakun sivut olisi voinut jättää vaikka kuorruttamatta niin kuin naked cake. Koristeena on miniylioppilaslakkeja oliiveista, mozzarellasta ja porkkanasta. Oliivista rengas ja sen päälle mozzarellesta tyllalla leikattu ympyrä ja sipru porkkaanaa lyyraksi. Tekoiltana basilikan lehdet olivat hyvännäköisiä, mutta aamulla jo vähän lurpsahtaneita. Illalla ei tullut otettua yhtään kuvaa valmiista kakusta, eikä itse lakkiaispäivänäkään kunnolla ehtinyt juhlatohinassa. Mutta juhlathan ne on tärkeintä, eikä kuvat.












Kasvisvoileipäkakku

tummaa- ja vaalea vuokaleipää

Kasvistäyte
  • 2 punaista paprikaa (leikkaa pieniksi palasiksi)
  • 3 dl rucolaa (leikkaa palasiksi)
  • 2 dl aurinkokuivatun tomaatit palasia
  • 200 g fetajuustoa
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 120 g smetanaa
  • mustapippuria (sekoita kaikki aineet)
Kurkkutäyte
  • 20 cm tuorekurkkua (raasta ja valuta neste pois)
  • 1-2 valkosipulin kynttä (purista valkosipulipuristimella ja kuullota pannulla)
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa (sekoita kaikki aineet)
Kostutus 
  • sitruunavedellä
Kuorrutus
  • 2 dl vispikermaa (vaahdota)
  • 200 g aurinkokuivattutomaattituorejuustoa (sekoita)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti